Totuus ei pala tulessakaan

”Tämä on totta mitä sanon..”

Miksi totuudesta puhuminen on niin vaikeaa? Totuutta silmiin katsominen saa minut haavoittuvaksi ja myöntämään oman vajavaisuuteni. Omien ajatusten ja oman historian myöntäminen on mitä tosin asia. Mutta sen ymmärtäminen ja sen peilaaminen niin, että totuus ei tule minun omasta suustani harmittaa niin paljon, että se saa hengen salpautumaan. Se saa minut sanomaan ja kirjoittamaan asioita, jotka eivät ole totta, koska en halua että minua manipuloidaan (oikeammin en halua että se tuntuu siltä). Se on minulle tärkeää, että löydän oman tulokulman omien totuuksieni kohtaamiseen. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä minulta ja niiltä jotka ovat lähelläni (tai niiltä, jotka haluavat olla lähelläni). Omaan peiliin katsominen on pelottavaa ja toisen ihmisen katseen ja sanojen kautta vielä kauheampaa.

Ajattelin joskus kirjoittaa pelkäämisestä, mutta en pysty siitä vielä itsekään kunnolla kirjoittamaan. Kovasti olen puhunut, että

en halua enää pelätä mitään turhaa ja ajattelin lopettaa turhan pelkäämisen.

En edes tiennyt mistä puhuin tai miltä se minusta tuntuu. Todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi on sellaisia kirjoittajia, jotka perehtyvät asioihin perinpohjaisemmin. Sellainen kirja on ”Pelon hinta” (Henkka Hyppönen, ISBN 978-951-31-7927-4). Siinä kerrotaan miksi ihminen pelkää ja mitä tarkoitusta varten pelko on ihmiseen ”rakennettu”. Pelolla on tarkoitus suojella omaa itseä ja omia lähimmäisiä. Pelon aiheuttamaa tunnetta tarvitaan esimerkiksi silloin kun on todellinen kriisi.

Kriisi ei ole se, että joku kulkee ilman heijastinta ulkona tai päiväkodin verhot eivät ole sopusoinnussa pöytäliinojen kanssa tai edes se, että kotonani ei ole siivottu muutamaan viikkoon.

Luolamiehelle kriisi tarkoitti, että esimerkiksi peto tai toinen ihminen uhkaa sinua tai sinun perhettä. Se on tärkeä tunne ja sitä kannattaa säästää siihen hetkeen kun on se ”oikea” kriisi. Se nostattaa adrenaliiniryöpyn ja energian, joka tekee jokaisen ydinvoimalan tarpeettomaksi sillä hetkellä. En ole sitä kirjaa edes loppuun lukenut, niin kuin montaa muutakaan kirjaa, jotka olen hankkinut.

Minulle riittää usein, että saan kirjasta ajatuksen, jonka voin jalostaa oman elämäni sanonnaksi.

Sellainen kirja on myös ”Sinisen meren strategia” (Kim ja Mauborgne, ISBN 978-952-14-2577-6). Kirjan pääajatus on välttää punaista merta ja mennä kohti sinistä merta. Sitä olen soveltanut moniin kohtiin viimeisen vuoden aikana, välttämättä siinä kovin hyvin onnistuen. Ajatuksena se on kuitenkin lohdullinen, koska aina on maailmassa sinistä merta, kunhan se vain oivaltaa ja jaksaa olla sinnikäs sitä etsimään. Usein sen löytämisessä tai sen luokse pääsemisessä tarvitaan muiden ihmisten apua. Olen ollut siinä onnekas, että kesän jälkeen olen tutustunut niin moneen ihmiseen, joista saan voimaa ja joiden kanssa voin yhdessä suunnitella tulevaa. Kiitos teille, jotka rohkaisevat ja tsemppaavat, jatketaan matkaa hymyssä suin.

Biisi: Peace Trail – Neil Young (suosittelen lukemaan sanat ja miettimään, mitä se sinun kohdallasi tarkoittaa)

Pokémonin lisääntyvä todellisuus

Yllättäen viereeni pysähtyy täynnä nuoria oleva auto, josta juoksee n. 17-18 vuotias poika paikantamaan kirkon viereisen stopin. Ja poistuu takaisin autoon.

Viime viikolla jo alkoi kuulumaan kolinaa Twitterissä ja iltapäivälehdet kertoivat auton kolhimasta Pokémon pelaajasta ja muusta kummallisesta liikehdinnästä. Viikonloppuna sitten viimein saatiin tietää mistä tässä muualla maailmassa kovasti kohua aiheuttaneessa Pokémon Go-pelissä on kysymys. Oli ihan pakko ottaa itsekin selvää. Ihan jo siksi, että tietää miksi ihmiset kulkevat nenä puhelimessa pitkin kaupunkia ja tietysti myös siksi, että tietää mistä omat lapset mahdollisesti ovat kiinnostuneita. 

Pokémon-hahmot eivät ole minulle mitenkään ennestään tuttuja. Pelin kun olin ladannut puhelimeen, niin ensimmäinen tunne oli hämmennys. Peli ei kovinkaan paljon ohjannut mitä siinä pitää tehdä. Tuo huoli poistui varsin pian, kun ensimmäinen hahmo hyppelehti omalla takapihalla. Heitin sitä pallolla ja sain ensimmäisen hahmon galleriaan. Siitä lähdin sitten käveleskelemään ja n. 500 metrin päässä oli ensimmäinen Poké-stoppi. Näitä stoppeja ovat likipitäen kaikki monumentit, puistot, julkiset rakennukset, liikuntapaikat. Eli kaikki paikat mitä Google Mapsissa on paikannettu, pois lukien yritykset.

Kysyipä minulta auringon päivettämä oluenmaistelija, että onko puhelimessani Pokémon Go ja olisi tarjonnut kaljaryyppyä. 

Peliä pelaavia oli ensimmäisten joukossa nuoria, jotka seuraavat ylipäätään mikä nousee pinnalle. Voivat seurata ulkomaisia bloggaajia tai muuta uutisvirtaa ulkomaisista lähteistä. Kaupungin keskustassa oli jo ensimmäisenä iltana nuoria bongailemassa stoppeja. Nuoret parit olivat myös löytäneet yhteisen tekemisen tämän pelin kautta. 

Olen kävellyt tämän pelin ansiosta ainakin ylimääräisen 10 kilometriä jo muutaman päivän aikana. Jotain hyötyä olen saanut tästä jo lyhyen pelaamisen ajan. Joitakin kilometrejä jopa puuttuu, kun pelin serverit eivät jostain syystä pystyneet vastaamaan yli 40.000.000 (siis neljäkymmentämiljoonaa) pelaajan latauksiin. Luit oikein. Aivan käsittämätön määrä tämän pelin pelaajia pienessä ajassa.

Varmasti paras vinkki pelaamiseen on, että laita peli päälle ja kännykkä taskuun. Värinähälyytys ilmoittaa, kun Pokémon-hahmo on lähettyvillä. Näin pystyt seuraamaan ympäröivää liikennettä ja et aiheuta vaaraa muille tai varsinkaan itsellesi. Toinen käytännön osoittama vinkki on sitten vara-akun hankinta. Jatkuva GPS-yhteys syö puhelimen akun ennätysajassa.

Lisävinkkejä pelin pelaamiseen aloittamiseen löytyy vaikkapa Pelaaja-lehden artikkelista 

Biisi: Pantera - Walk

Ihmisten juhlaa

Jälleen koittaa se aika vuodesta, jolloin meikäläinen suuntaa polkupyörän kohti Törnävän saarea ja sinne pystytettyä festivaalialuetta. Vaikka Seinäjoella olen paljon aikaa viettänyt, niin en koe että olisin mitenkään festivaaliveteraani. Livemusiikista olen, kavereiden yllyttämänä tai runsaasta tarjonnasta johtuen, kuitenkin päässyt nauttimaan useasti. Seinäjoella siihen on ollut mahdollisuus, niin kauan kuin minä muistan.

Tämä Selmu ry:n (kai Tangomarkkinoidenkin) aikaansaama tapahtumienjärjestämisenkulttuurin leviäminen on kyllä hämmästyttävää ja meille paikallisille mahtavaa. Töitäkin se kyllä monille teettää, mutta tänne Pohjanmaalle on vieraiden kyllä aina hyvä tulla.

Seinäjoella on varmaankin asukaslukuun suhteutettuna suurin määrä erilaisia tapahtumia,

joissa useimmiten soi musiikki. Nykyään näihin yhdistyy enenevissä määrin ruokailu, muu esittävä taide ja muutkin kulttuurin lajit. Itseä on jotenkin poikkikulttuuriset tapahtumat tai esitykset kiinnostaneet ja saaneet pysähtymään. Usein musiikki on se mikä ensin kiinnostaa, mutta sitten tulee

 VAU-efekti. 

Livenä, kun voi saada bonuksena elämyksen, johon ei välttämättä ole varautunut.

Festivaaleissa on toki se hyvä puoli, että törmää muihinkin kuin omiin suosikkeihin. Rutiineihin toki kuuluu oman festivaaliohjelmansuunnittelu tiukkoine aikatauluineen, josta sitten poiketaan milloin mistäkin syystä. Suunnitelmasta toteutuu yleensä vain ne tärkeimmät (n. 30%). Muuten sitten enemmän tai vähemmän hengaillaan jutustellen ja jokunen olut hörppien.

Parasta kuitenkin Provinssissa on, rockin lisäksi, tietysti HYVÄT YSTÄVÄT

 ja vanhat tutut, ja yllättävät uudet tuttavuudet. Tuskin muuten olisin ihan näin innoissani menossa hiekkakentälle ihmispaljouteen seisoskelemaan ja välillä jonottelemaankin. Kaikenlainen arkikiire jää ainakin vähemmälle.

Nautinnollista kesäistä viikonloppua minulle ja muillekin festaajille musiikilla ja ilman.

Biisi: Code of the Road – Danko Jones

Sanonta: Tärkeät asiat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat

Junantuomat

Tein tässä viikolla testin Helsingin Sanomien sivuilla vieläkö muistan 8,5 vuoden Helsingissä asumisen jäljiltä slangia, jota todella vähän kuulee enää puhekielessä. Testistä sain tulokseksi 8/15 ja sain tittelikseni Junantuoma. Tuo sama raideyhteys on vienyt minut Helsinkiin ja tuonut sieltä takaisin saaden elinikäisiä ystäviä. Helsingissä asuinpaikkakin valikoitui pohjoisen junaradan vierestä Pukinmäestä. 

Näiden ystävien kaipuu sai aikanaan minut perustamaan oman Facebook-tilinkin, jotta voisin edes jotenkin olla yhteydessä näihin mahtaviin tyyppeihin jatkossakin.

Seinäjoella tapahtumien Superkesä alkaa omalta osaltani ensi lauantaina, kun uusi stadion avataan loppuunmyydyllä ottelulla SJK – HJK. Juna tuo Helsingistä vieraakseni ystäviä, joita en ole tavannut sitten paluumuutostani vuonna 2009. Ohjelmassa on jalkapalloaiheista jutustelua (=naljailua ja polemikointia ottelusta ennen ja jälkeen) sekä ihmettelyä mitä Seinäjoella TAAS on saatu aikaan, uuden stadionin muodossa. Omalta osalta itse peli tulee seurattua päätykatsomosta, jossa on muitakin jalkapallopeleissä ääneenkannattajia ja Kloppien mieskuoro-toimintaan osallistuvia. Varmasti jotakin visuaalistakin tuolta päädystä tulee koko stadionin ihmeteltäväksi kansainvälis-seinäjokiseen-tyyliin.

Kuva kuvasta Party for All - Antti Huhtamäki

Tapahtumakesä on tuonut vieraita luokseni jo aiemminkin Vauhtiajojen ”tekosyyllä”. Sitä kun on sen verran aikuistuttu, niin ohjelmaan on jo parin vuoden ajan kuulunut myös tutustuminen Seinäjoen nähtävyyksiin. Lakeuden Ristin tornissa on vierailtu, käyty ihmettelemässä Alvar Aallon suunnittelemia taloja ja käyty upeassa Seinäjoen kirjastossa. Jokilaivaristeilylläkin on tullut käytyä. 

Seinäjoella on siis muutakin nähtävää kuin itse tapahtumat

Lakeuden Ristin tornista ennen stadionia

Seuraava ”junantuoma” ystävä tulee Provinssi-viikonlopuksi ja epäilemättä tulee sinä viikonloppuna näytettyä jälleen Seinäjoen ehkä vähäistä, mutta kompaktia kaupunkikeskustaa ja tietysti kesäistä luontoa, joka alkaa olla parhaimmillaan.

Biisi: Perfect Day - Lou Reed (omalla äänellä laulettuna lujaa ja epävireisesti) 

Sanonta: ristus notta (murretta myös muodossa notta ristus) Jos et tiedä miten tuota käytetään niin, kysy joltain Nottajokiselta.

Pukinmäki kartalla 

Hengen Jättiläiset

Toisin kuin jotkut väittävät, niin hengen jättiläiset ovat nykyajan kunkkuja ja kuningattaria monessakin mielessä. Tarjoavat omalla tavallaan ihmisille niitä voimavaroja, jotka vain odottavat käyttöönottamista. Hämmästyttävää, että näitä tunteiden tulkkeja tai toteemi-ihmisiä ja heidän taitojaan vähätellään.

Itsellä, kun oli vaikeampi paikka elämässä, kävin joitakin kertoja terapeutin pakeilla. Oli mielenkiintoista palata ajassa taaksepäin, käydä läpi asioita ja tapahtumia omasta elämästä. Alunperin tarkoitus oli käydä ”terveystarkastuksessa” (ns. rain check) tarkistamassa onko minulla mahdollisesti jotain syytä olla huolissani omasta mielenterveydestä. Äitini kun sairastui skitsofreniaan, kun olin ala-asteen alaluokilla. Ei sitten loppujen lopuksi ollut syytä huoleen. Viimeisellä kerralla terapeutti totesi että: 

”Olet Sami työkykyinen”. 

Tiedä sitten missä kohtaa asteikkoa tuollaista arvosanaa voi pitää, mutta olo keveni ja tässä sitä on menty vuosia eteenpäin hyvillä mielin.

Etkö oikein tiedä kehen ottaa yhteyttä? Terapeuttipalveluja tarjoavia voi selata vaikkapa Psykologiliiton sivuilta.

Joskus Provinssissa törmäsin Suomen Mielenterveysseuran kojuun ja oli pakko hankkiä tämä nyt vähän jo kauhtunutkin lakki.

Biisi: It’s long way to the top (If you wanna rock ’n roll) – AC DC

Sanonta: Pitää sanoa kun pissattaa. Yleensä en näitä selitä, mutta tämä sanonta toimii niin lapsiin, aikuisiin kuin iäkkäämpiinkin. Pitää sanoa eikä olettaa, että muut tietää tai muiden pitäisi ymmärtää.

Tunteen välittyminen

Jännä ja hyvin tunnerikas viikko on loppupuolella. Olen hämmästellyt, miten monenlaisia tunteita olen itse välittänyt ja millaisia tunteita muut ovat minussa herättäneet. On ollut innostusta, ylpeyttä, toiveikkuutta ja uskoa siihen, että asiat ja ihmissuhteet kehittyvät. Minun haluamaani suuntaan. Näin ei suinkaan jokaisessa kohtaamisessa ole käynyt. Ihmiset, kun tuppaavat tekemään ratkaisuja, niiden tosiasioiden tai tunteen perusteella, mikä heillä sillä hetkellä on ollut. Väärin tai oikein ei ole ehkä se relevantein asia.

Kommunikoinnin ollessa vähäistä ja kirjallista, tunteiden välittäminen ja oikeiden tosiasioiden välittäminen jää ohueksi ja pintapuoliseksi. Syntyy harmia puolin, jos toisinkin. Tietoa voi olla liikaakin ja viestin ydinsanoma hukkuu liian monen merkin taakse. Viestin ollessa liian pitkä, innokkuus asiaan voi hyvinkin välittyä, mutta vastaanottaja voi uupua lukemaan lyhyttä novellia vastauksena yksinkertaiseen kysymykseen.

Livenä kohtaamisessa välittyy vastaavasti, jo hyvin lyhyessäkin ajassa, tunne ja tieto. Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin henkilökohtaisessakin tapaamisessa välittyy tietoa paljon. Usein  niinkin paljon, että tiedon ja tunteiden tulkitsemisessa menee hetki, ennen kuin ymmärtää mistä asioista tai tunteista varsinaisesti oli kysymys. 

Ihminen on jännä olento. 

Tunteiden tulkitsemisessa elämänkokemus auttaa paljon. Toiset ovat herkempiä tulkitsemaan tunteita nopeammin ja ymmärtävät varsinaisen viestin paremmin. Ajan ollessa määrämittainen (esim. terapeutit) vaaditaan useampi tapaaminen, jotta tunteiden kirjo voidaan käydä läpi pidemmän ajan kuluessa. 

Ihminen työstää tunteitaan, kun ei ole muiden kanssa tekemisissä.

Varsinkin kaupantekemisessä, tunteesta tai sen tulkitsemisessa, voidaan olla hyvinkin suoraviivaisia. Jos otetaan esimerkki vaikkapa kirpputorilta tai messuilta, sinne marssitaan ostoksille hyvin suuri motivaatio löytää itselleen hyödyllistä ja tarpeellista ja  ”kivoja juttuja”. Tällaisiin tapahtumiin mennään ostohousut jalassa ja hankkimaan asioita, vaikka vain omaksi iloksi.

Ostaminen on kivaa.

Viikon plussat ja miinukset:

+ lapset saivat palkintoja siitä, että ovat hyviä ihmisiä
+ sain uusia tuttuja Tampreelta
+ SJK tuli takaa ja voitti Ropsukat
- menetin asiakaan, jonka olisin halunnut pitää

Biisi: Disco Ensemble: So long, sisters https://youtu.be/iLdZA2ATwDo

Oneliner: Don't mind the lyrics, put the poster on the wall instead.

Mitähän tästä viikosta on minulle jäänyt käteen? Ainakin se, että pyrin paremmin ilmaisemaan omia tunteitani, arvomaailmaani ja näkemyksiäni. Ja enemmän tähän ihan läpiympäristöön tutuillekin ihmisille. Ja tietysti kuuntelemaan. Voi että. Olenkohan kuunnellut tällä viikolla tarpeeksi? Huoh. Taidanpa kirjoittaa siitä seuraavassa blogissa tai sitten jostain ihan muusta.