Totuus ei pala tulessakaan

”Tämä on totta mitä sanon..”

Miksi totuudesta puhuminen on niin vaikeaa? Totuutta silmiin katsominen saa minut haavoittuvaksi ja myöntämään oman vajavaisuuteni. Omien ajatusten ja oman historian myöntäminen on mitä tosin asia. Mutta sen ymmärtäminen ja sen peilaaminen niin, että totuus ei tule minun omasta suustani harmittaa niin paljon, että se saa hengen salpautumaan. Se saa minut sanomaan ja kirjoittamaan asioita, jotka eivät ole totta, koska en halua että minua manipuloidaan (oikeammin en halua että se tuntuu siltä). Se on minulle tärkeää, että löydän oman tulokulman omien totuuksieni kohtaamiseen. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä minulta ja niiltä jotka ovat lähelläni (tai niiltä, jotka haluavat olla lähelläni). Omaan peiliin katsominen on pelottavaa ja toisen ihmisen katseen ja sanojen kautta vielä kauheampaa.

Ajattelin joskus kirjoittaa pelkäämisestä, mutta en pysty siitä vielä itsekään kunnolla kirjoittamaan. Kovasti olen puhunut, että

en halua enää pelätä mitään turhaa ja ajattelin lopettaa turhan pelkäämisen.

En edes tiennyt mistä puhuin tai miltä se minusta tuntuu. Todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi on sellaisia kirjoittajia, jotka perehtyvät asioihin perinpohjaisemmin. Sellainen kirja on ”Pelon hinta” (Henkka Hyppönen, ISBN 978-951-31-7927-4). Siinä kerrotaan miksi ihminen pelkää ja mitä tarkoitusta varten pelko on ihmiseen ”rakennettu”. Pelolla on tarkoitus suojella omaa itseä ja omia lähimmäisiä. Pelon aiheuttamaa tunnetta tarvitaan esimerkiksi silloin kun on todellinen kriisi.

Kriisi ei ole se, että joku kulkee ilman heijastinta ulkona tai päiväkodin verhot eivät ole sopusoinnussa pöytäliinojen kanssa tai edes se, että kotonani ei ole siivottu muutamaan viikkoon.

Luolamiehelle kriisi tarkoitti, että esimerkiksi peto tai toinen ihminen uhkaa sinua tai sinun perhettä. Se on tärkeä tunne ja sitä kannattaa säästää siihen hetkeen kun on se ”oikea” kriisi. Se nostattaa adrenaliiniryöpyn ja energian, joka tekee jokaisen ydinvoimalan tarpeettomaksi sillä hetkellä. En ole sitä kirjaa edes loppuun lukenut, niin kuin montaa muutakaan kirjaa, jotka olen hankkinut.

Minulle riittää usein, että saan kirjasta ajatuksen, jonka voin jalostaa oman elämäni sanonnaksi.

Sellainen kirja on myös ”Sinisen meren strategia” (Kim ja Mauborgne, ISBN 978-952-14-2577-6). Kirjan pääajatus on välttää punaista merta ja mennä kohti sinistä merta. Sitä olen soveltanut moniin kohtiin viimeisen vuoden aikana, välttämättä siinä kovin hyvin onnistuen. Ajatuksena se on kuitenkin lohdullinen, koska aina on maailmassa sinistä merta, kunhan se vain oivaltaa ja jaksaa olla sinnikäs sitä etsimään. Usein sen löytämisessä tai sen luokse pääsemisessä tarvitaan muiden ihmisten apua. Olen ollut siinä onnekas, että kesän jälkeen olen tutustunut niin moneen ihmiseen, joista saan voimaa ja joiden kanssa voin yhdessä suunnitella tulevaa. Kiitos teille, jotka rohkaisevat ja tsemppaavat, jatketaan matkaa hymyssä suin.

Biisi: Peace Trail – Neil Young (suosittelen lukemaan sanat ja miettimään, mitä se sinun kohdallasi tarkoittaa)