”Tämä on totta mitä sanon..”
Miksi totuudesta puhuminen on niin vaikeaa? Totuutta silmiin
katsominen saa minut haavoittuvaksi ja myöntämään oman vajavaisuuteni. Omien
ajatusten ja oman historian myöntäminen on mitä tosin asia. Mutta sen
ymmärtäminen ja sen peilaaminen niin, että totuus ei tule minun omasta suustani
harmittaa niin paljon, että se saa hengen salpautumaan. Se saa minut sanomaan
ja kirjoittamaan asioita, jotka eivät ole totta, koska en halua että minua
manipuloidaan (oikeammin en halua että se tuntuu siltä). Se on minulle tärkeää, että löydän oman tulokulman omien
totuuksieni kohtaamiseen. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä minulta ja niiltä
jotka ovat lähelläni (tai niiltä, jotka haluavat olla lähelläni). Omaan peiliin
katsominen on pelottavaa ja toisen ihmisen katseen ja sanojen kautta vielä
kauheampaa.
Ajattelin joskus kirjoittaa pelkäämisestä, mutta en pysty
siitä vielä itsekään kunnolla kirjoittamaan. Kovasti olen puhunut, että
en halua enää pelätä mitään turhaa ja ajattelin lopettaa turhan pelkäämisen.
En edes tiennyt mistä puhuin tai miltä se minusta tuntuu. Todellakin
helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi on sellaisia kirjoittajia, jotka
perehtyvät asioihin perinpohjaisemmin. Sellainen kirja on ”Pelon hinta” (Henkka
Hyppönen, ISBN 978-951-31-7927-4). Siinä kerrotaan miksi ihminen pelkää ja mitä
tarkoitusta varten pelko on ihmiseen ”rakennettu”. Pelolla on tarkoitus
suojella omaa itseä ja omia lähimmäisiä. Pelon aiheuttamaa tunnetta tarvitaan
esimerkiksi silloin kun on todellinen kriisi.
Kriisi ei ole se, että joku kulkee ilman heijastinta ulkona tai päiväkodin verhot eivät ole sopusoinnussa pöytäliinojen kanssa tai edes se, että kotonani ei ole siivottu muutamaan viikkoon.
Luolamiehelle kriisi tarkoitti, että esimerkiksi peto tai
toinen ihminen uhkaa sinua tai sinun perhettä. Se on tärkeä tunne ja sitä
kannattaa säästää siihen hetkeen kun on se ”oikea” kriisi. Se nostattaa
adrenaliiniryöpyn ja energian, joka tekee jokaisen ydinvoimalan tarpeettomaksi
sillä hetkellä. En ole sitä kirjaa edes loppuun lukenut, niin kuin montaa
muutakaan kirjaa, jotka olen hankkinut.
Minulle riittää usein, että saan kirjasta ajatuksen, jonka voin jalostaa oman elämäni sanonnaksi.
Sellainen kirja on myös ”Sinisen meren strategia” (Kim ja
Mauborgne, ISBN 978-952-14-2577-6). Kirjan pääajatus on välttää punaista merta
ja mennä kohti sinistä merta. Sitä olen soveltanut moniin kohtiin viimeisen
vuoden aikana, välttämättä siinä kovin hyvin onnistuen. Ajatuksena se on
kuitenkin lohdullinen, koska aina on maailmassa sinistä merta, kunhan se vain
oivaltaa ja jaksaa olla sinnikäs sitä etsimään. Usein sen löytämisessä tai sen
luokse pääsemisessä tarvitaan muiden ihmisten apua. Olen ollut siinä onnekas,
että kesän jälkeen olen tutustunut niin moneen ihmiseen, joista saan voimaa ja
joiden kanssa voin yhdessä suunnitella tulevaa. Kiitos teille, jotka
rohkaisevat ja tsemppaavat, jatketaan matkaa hymyssä suin.
Biisi: Peace Trail – Neil Young (suosittelen lukemaan sanat
ja miettimään, mitä se sinun kohdallasi tarkoittaa)
